Osallistuin marraskuun lopulla kattojärjestömme International Dalit Solidarity Networkin (IDSN) yleiskokoukseen Genevessä Suomen Dalitien solidaarisuusverkoston edustajana. Kaksipäiväinen kokous oli intensiivinen, ajatuksia herättävä ja tiivis. Päivänvalolla en Geneveä päässyt näkemään, kun aika meni kokoushuoneessa istuen. Mutta hyvä niinkin!
Asialistalla oli runsaasti käsiteltävää alkaen järjestön uudesta viisivuotisstrategiasta ja tavoitteista. Joka kolmas vuosi pidettävä yleiskokous oli tällä kertaa hyvinkin edustava, kun lähes kaikista jäsenjärjestöistä oli ihmisiä paikalla. Tämä tarkoitti osallistujia Intiasta, Nepalista, Pakistanista, Bangladeshista, Sri Lankasta – niistä Etelä-Aasian maista, joissa kastijärjestelmä on yhä voimissaan siitäkin huolimatta, että se on monen maan laissa kielletty. Näissä maissa kastisyrjintä vaikuttaa yhä miljoonien ihmisten elämään ihmisoikeuksia rajoittavasti. Lisäksi edustettuina olivat eurooppalaiset solidaarisuusverkostot Norjan, Saksan, Suomen, Iso-Britannian ja Hollannin dalit-järjestöistä.
IDSN perustettiin vuonna 2000 ja se onnistui nostamaan daliteihin ja muihin alakastisiin kohdistuvan kastisyrjinnän kansainvälisille foorumeille, YK:n ja EU:n asialistoille. Dalit-kysymys ei toki noussut esiin tyhjästä, vaan dalit-aktivistit kastimaissa ovat vuosikymmenten ajan kamppailleet saadakseen äänensä kuuluville. Sosiaalinen muutos vain tapahtuu aina niin kovin hitaasti.
IDSN:n missio on toteuttaa tehokasta kansainvälisen tason vaikuttamista niiden ihmisten ihmisoikeuksien ja ihmisarvon toteutumisen puolesta, joita kastiperustainen syrjintä koskettaa. Laajempana tavoitteena IDSN:llä on kastisyrjinnän eliminoiminen kokonaisuudessaan. IDSN tekee työtä nimenomaan kansainvälisellä tasolla, pyrkien vaikuttamaan YK:n ja EU:n ihmisoikeuselimissä ja tuoden niissä dalitien ääniä kuuluville.
Eurooppalaiset solidaarisuusverkostot puolestaan ovat olemassa sen vuoksi, että kastimaiden dalit-aktivistit ovat niin pyytäneet. Meidän tehtävämme on pitää dalitien tilannetta esillä omissa maissamme. Suomessa vuodesta 2010 toiminut solidaarisuusverkosto on osallistunut dalit-liikkeen asiaan etenkin levittämällä tietoa. Yhteydet suomalaisiin päättäjiin, sekä toisaalta kastimaissa toimiviin yrityksiin ja järjestöihin ovat olleet keskeinen tapa vaikuttaa. Yritysten ja järjestöjen on oltava tietoisia kastisyrjinnän luonteesta, jotta ne osaavat ottaa toiminnassaan huomioon ihmisoikeudet. Tuoreimpana vaikuttamiskeinona olemme mukana yli sadan muun kansalaisjärjestön, yrityksen ja ammattiliiton kanssa yritysvastuujärjestö Finnwatchin Ykkösketjuun -kampanjassa. Kampanjan tavoitteena on saada Suomeen yritysvastuulaki, joka velvoittaa yritykset noudattamaan riittävää ihmisoikeuksia koskevaa huolellisuutta myös ulkomailla toimiessaan.
Genevessä pohdimme myös sitä, mikä on solidaarisuuden merkitys. Listasin kolme sanaa: empatia, järjestäytyminen ja toiminta. Empatia kärsivien ja sorrettujen puolesta saa meidät järjestäytymään yhteen ja laittaa meidät liikkeelle, toimimaan. Tunsin olevani paikalla etupäässä kuunteluoppilaana, ja se olikin kiitollinen tehtävä. Kuitenkaan en voinut välttyä voimakkailta tunteilta palatessani marraskuiseen Suomeen. Muistivihkooni kirjoitin tuoreeltaan: Ristiriitaisuuksien kokousmatka Geneveen Dalitien solidaarisuusverkoston edustajana. Pankkisalaisuuksien ja kolmen tuhannen euron käsilaukkujen kaupungissa käydään keskustelua siitä, miten kastijärjestelmän syrjimät, monella tavalla sorretut dalitit saavat äänensä parhaiten kuuluville – niin kotimaissaan kuin kansainvälisillä foorumeilla. Kyyninen ääni takaraivossa toitottaa, että ’geneveä’ ja eurooppajargonia jauhavat YK:n ja EU:n ihmisoikeuselimet ovat aika kaukana syrjinnän arkipäivästä kastimaissa, ja että ihmisoikeudet puolestaan jäävät kansainvälisessä politiikassa joka tapauksessa aina muiden asioiden jalkoihin. Mutta siitä huolimatta myös toinen, hiljaisempi, kärsivällisempi ja toiveikkaampi ääni on kuuluvilla. Päässä ja sydämessä. Paikalla on nykypäivän dalit-liikkeen edustajia Intiasta, Bangladeshista, Nepalista, Sri Lankasta, Pakistanista. Harmaahiuksisia legendoja ja nuoria, intohimoisia tyyppejä. Ihmisiä pitkässä ketjussa. Poliittista painetta tarvitaan. Silloinkin kun se tuntuu turhalta ja edessä olevat rakenteet valtavilta, innostuksen ja ihmiset nieleviltä koneistoilta. Kansainvälisen ja kansallisen tason lainsäädäntöä tarvitaan. Lainsäädäntö ei ole lopputavoite tai itseisarvo – se on väline ja työkalu oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Solidaarisuutta tarvitaan. Ruth Manorama, elämänsä dalit-naisten oikeuksien puolustamiselle omistanut aktivisti, nousee ylös paikaltaan ja toteaa: ”I will stand up to speak. I talk better when I’m standing.” Me kuuntelemme.
Teksti ja kuva: Lauri Lind
