Korviini kantautuu voimakasta rummutusta ja Jai Bhim -huutoja. Kuljen tungoksessa kohti pimeässä valaistua kenttää ja siellä häämöttävää, valtavaa puolipallon muotoista rakennusta, jonka ympärille kiedotut kirkkaat värivalot tuovat mieleeni joulun. Poliisit ohjaavat ihmismassaa. Kadut on katkaistu liikenteeltä ja jalkaisin liikkuvat ihmiset täyttävät myös autotiet. Teiden varsille on pystytetty kojuja, joissa kaupataan ruokaa, juomaa, Buddhan ja Ambedkarin patsaita, koruja, kirjoja ja kaikkea mahdollista buddhalaisuuteen ja Ambedkariin liittyvää.
Joka puolelle on viritelty tuulessa lepattavia lippuja, joiden viisi eri väriä symboloivat Buddhan viittä eettistä ohjetta. Puolipallo alkaa vähitellen hahmottua buddhalaiseksi stupaksi. Kuljen väkimassan mukana sen pääovesta sisään ja melkein saman tien takaovesta ulos. Valtavan ihmismäärän vuoksi sisälle ei saa jäädä viettämään aikaa ja ehdin vain nopeasti huomata rakennuksen keskelle asetetun kullanvärisen Buddhan patsaan. Sitten olemmekin taas ulkona. Tunnelma on riehakas. Dalitien historiaan ja tilanteeseen perehtyneenä koen myös liikutusta. On Ambedkarin buddhalaisuuteen kääntymisen 66. vuosipäivä Nagpurin kaupungissa, Intian Maharashtran osavaltiossa.
Lokakuussa erityisesti Intian uusbuddhalaisten keskuudessa muistellaan tapahtumaa, jossa dalitien oikeuksien puolustaja, B.R. Ambedkar (1891-1956), kääntyi buddhalaisuuteen noin puolen miljoonan ihmisen seuratessa hänen esimerkkiään. Ambedkar halusi jättää hindulaisuuden ja vapautua sortavasta kastijärjestelmästä valitsemalla buddhalaisuuden vain muutamaa kuukautta ennen kuolemaansa. Ambedkarille buddhalaisuus tarkoitti erityisesti osallistuvaa buddhalaisuutta, oikeudenmukaista toimintaa, joka hyödyttää Intian koko yhteiskuntaa. Hän totesi, että buddhalaisuus antaa kaikille ihmisille vapauden ajatella ja kehittää itseään.
Suurimmat vuosipäivän juhlallisuudet järjestetään Nagpurin kaupungissa, jossa Ambedkarin kääntyminen vuonna 1956 tapahtui. Tapahtumapaikkana oli kaupungin keskustassa sijaitseva iso kenttä, joka sai nimekseen Deekshabhumi. Paikalle on myöhemmin rakennettu tärkeä pyhiinvaelluskohde, Deekshabhumin buddhalainen muistomerkki, jota kutsutaan myös Dhamma Chakra Stupaksi. Valtavaan stupaan mahtuu jopa 5000 ihmistä.
Dalitien uusbuddhalaisuus näkyy Maharashtran osavaltiossa
Buddhalaisuus Intiassa on tänä päivänä suurimmaksi os
aksi Ambedkarin ajattelun läpäisemää dalit-väestön uusbuddhalaisuutta. Ambedkarin kirjoittama teos Buddha and His Dhamma on uusbuddhalaisen ajattelun ja opin perusta. Ambedkar tulkitsee buddhalaisia tekstejä erityisesti dalitien tilanteeseen sopivasta näkökulmasta. Hänen sanojensa mukaan se on paluuta alkuperäiseen, oikeaan ja aitoon buddhalaisuuteen. Ambedkar muun muassa kieltää opin jälleensyntymästä ja siten myös entisten elämien vaikutuksen ihmisen nykyiseen tilanteeseen. Buddha and His Dhamma julkaistiin Ambedkarin kuoleman jälkeen vuonna 1957, mutta se levisi laajemmalle yleisölle vasta vuosikymmeniä myöhemmin.
Enemmistö Intian uusbubbhalaisista asuu Maharashtran osavaltiossa eli juuri siellä, jossa Nagpurkin sijaitsee. Uusbuddhalaisia on noin kuusi prosenttia osavaltion asukkaista ja se on alueen toiseksi suurin vähemmistöuskonto islamin jälkeen. Keskimäärin buddhalaisten osuus Intiassa on ainoastaan 0,7 prosenttia. Nagpurissa Deekshabhumin stupa nousee valtavana keskellä kaupungin vilkkaita katuja. Sen esikuvana on toiminut keisari Ashokan 200-luvulla eaa. rakennuttama keski-Intian Sanchissa sijaitseva Suuri stupa, joka on nykyisin yksi Unescon maailmanperintökohteista.
Lokakuun juhlapäivinä Deekshabhumi on täynnä pyhiinvaeltajia. Heitä tulee Nagpuriin usean päivän aikana arvioiden mukaan miljoonia. Pyhiinvaeltajat kiertävät kaupungin buddhalaisia kohteita, mutta tärkein päämäärä kaikilla on Deekshabhumi. Pyhiinvaeltajat yöpyvät erityisesti heitä varten avoinna olevissa buddhalaisissa temppeleissä tai taivasalla Deekshabhumia ympäröivällä laajalla nurmikentällä. Paikalliset buddhalaiset yhteisöt ja järjestöt ovat vuoden aikana keränneet rahaa, jolla he kattavat pyhiinvaeltajille tarjottujen aterioiden kulut.
Se, että Deekshabhumi kohoaa keskellä kaupunkia, on erityisen merkityksellistä. Kastisyrjintä on vuosisatoja estänyt dalitien pääsyn kylien ja kaupunkien keskustoihin eikä heillä ole ollut julkista, näkyvää edustusta rakennusten, patsaiden tai muistomerkkien muodossa. Deekshabhumi, Ambekdarin patsaat sekä sadat uusbuddhalaiset temppelit ovatkin nykyään tärkeitä merkkejä uusbuddhalaisuuden ja dalitien olemassaolosta. Ne ovat konkreettinen osa dalit-väestön marginaaliaseman purkamisen prosessia ja muistutus oikeudenmukaisemman yhteiskunnan eteen tehdystä työstä.
Vaatimus nimetä julkisia rakennuksia Ambedkarin mukaan liittyy samaan prosessiin. Tunnetuin nimeämistä koskeva tapahtumasarja alkoi 70-luvulla, jolloin dalitien vapautusjärjestö Dalit Pantterit alkoi ajaa Maharashtran Aurangabadissa sijaitsevan Marathwan yliopiston nimen muuttamista muotoon Dr. Babasaheb Ambedkar Marathwada University. Lopulta vuonna 1994 nimi vihdoin muutettiin 20 vuotta kestäneen ja 19 dalitin hengen vaatineen kamppailun päätteeksi.
Maharashtrassa uusbuddhalaisia temppeleitä on joka puolella, toisinaan jopa aivan näköetäisyydellä toisistaan. Ne rakennetaan yleensä paikallisen buddhalaisen yhteisön voimin ja tarvittavien varojen kerääminen voi viedä vuosia. Toisinaan temppeliksi saatetaan ensin rakentaa ainoastaan yksi pieni tila ja varojen karttuessa rakennusta laajennetaan.
Temppeleiden edessä on piha, jonne ihmiset suurempien juhlien aikana levittäytyvät. Temppeleiden sisällä alttarilla on Buddhan patsas sekä Ambedkarin kehystetty kuva tai patsas, joka on usein asetettu Buddhan vasemman käden puolelle. Monissa temppeleissä on kuvat myös Ambedkarin ensimmäisestä vaimosta Ramabaista, Joytirao Phulesta sekä tämän vaimosta Savitribai Phulesta. Naiset ovat uusbuddhalaisissa yhteisöissä tärkeässä roolissa, sillä usein he pyörittävät temppelien toimintaa. Naiset ovat pääsääntöisesti myös miehiä ahkerampia temppelissä kävijöitä.
Sen lisäksi, että temppelit ovat symbolisesti tärkeitä, ne ovat myös paikkoja, joissa uusbuddhalaisen yhteisön jäsenet voivat kokoontua ilman pelkoa kastisyrjinnästä. Tilaa ei myöskään ole jaettu sukupuolen mukaan. Lisäksi temppelit ovat sosiaalisen elämän keskuksia, joissa opiskellaan, keskustellaan, vaihdetaan kuulumisia ja toisinaan myös syödään yhdessä. Joidenkin temppeleiden yhteydessä asuu munkki tai nunnia. Temppelit ovat tärkeässä roolissa myös uusbuddhalaisen tradition siirtämisessä sukupolvilta toisille. Uusbuddhalaisia naisia väitöstutkimukseeni haastatellessani eräs heistä totesi näin:
”Jokaisena sunnuntai-iltana kaikki tulevat, miehet, naiset ja lapset. Kaikki istuvat ja keskustelevat yhdessä rukousten jälkeen. Monilla on muistoja Ambedkarista. He jakavat niitä meille: miten oli ennen, miten he kamppailivat, miten kaikki on nyt helpompaa sen vuoksi, mitä he joutuivat kokemaan. Kaikki se historia siirtyy eteenpäin, joten ilman temppeleitä olisimme hukassa. Ei ole muuta paikkaa, jossa voimme yhteisönä kokoontua.”
Blogin kirjoittaja Mari Metso on uskontotieteen väitöskirjatutkija Itä-Suomen yliopistossa. Hän tutkii uskonnollisissa erityisasemissa toimivia koulutettuja dalit-naisia ja heidän toimijuuttaan erityisesti kastin ja sukupuolen näkökulmasta nyky-Intiassa.
Lähteet:
Jacobsen, Knut A 2010
Establishment of Buddhist Sacred Space in Contemporary India: The Ambedkarite Buddhism, Dalit Civil Religion and the Struggle Against Social Exclusion. Shastree, Uttara 1996
Religious Converts in India. Socio-political study of Neo-Buddhists.