Hiekka pölyää, ja tien reunalla istuskelee pieniä apinoita. Sadekausi on vasta edessäpäin, ja joenuomat ovat vielä kuivia. Maantiellä vastaan ajaa kirjavasti maalattuja rekkoja. Olen Nepalin Rautahatissa, Terain alueella Intian rajan lähellä. Matkustan tutustumaan dalitien kyliin, jossa NNDSWO (Nepal National Dalit Social Welfare Organisation) työskentelee.
Eri arvioiden mukaan 13,6–20 prosenttia Nepalin väestöstä on daliteja. Kastisyrjintä on kielletty Nepalin perustuslaissa, mutta dalitit kokevat edelleen syrjintää ja kärsivät köyhyydestä, lukutaidottomuudesta, koulutuksen puutteesta ja maattomuudesta. Vuonna 1982 perustettu NNDSWO on Nepalin vanhin rekisteröity dalitjärjestö. Sen tausta on jo 1950-luvulla alkaneessa dalitaktivistien liikkeessä, joka vastusti syrjintää ja koskemattomuus-käytäntöä.
NNDSWO tekee kansallista ja kansainvälistä vaikuttamistyötä ja työskentelee ruohonjuuritason yhteisössä dalitien oikeuksien, koulutuksen, osallistumisen ja toimeentulon parantamiseksi. Järjestö on myös osa kansainvälistä Dalitien solidarisuusverkostoa (International Dalit Solidarity Network IDSN), johon myös Suomen Dalitien solidaarisuusverkosto kuuluu.
Syrjintää vesipisteellä
Ensimmäiseksi oppaanani toimiva NNDSWO:n toiminnanjohtaja Mohan Singh Sunar vie minut Sakhuwa Dhamauran VDC:n (village development committee) alueella sijaitsevaan Paswan-dalitien kylään. Paswan-dalitit kuuluvat Madhesi-dalitien ryhmään. Kaksi muuta Nepalin dalit-ryhmää ovat vuoriseutujen dalitit ja Newar-dalitit.
Saan vieraana lämpimän vastaanoton kyläläisiltä: oranssikeltaisia kukkaseppeleitä kaulaan ja kukkakimppuja. Kylän raitilla auringonpaisteessa lekottelee vuohia ja lehmiä. Pihoilla näkyy pinoina kuivattuja lantalevyjä, joita käytetään polttoaineena.
Kyläläiset saavat vähäisen elantonsa kausitöistä maataloudessa ja tiilien tekemisestä. Kausitöitä voidaan käydä tekemässä myös Intian puolella.
Kun kysyn kastisyrjinnän näkymisestä heidän elämässään, kyläläiset kertovat, että ylempikastiset eivät anna heidän olla samaan aikaan yhteisellä vesipisteellä. Alueen juhlissa dalitit istuvat erillään muista. Myös temppeleissä heitä syrjitään.
”Eläköön Samvad!”
Iloinen nauru ja puheensorina täyttää pienen majan. Istun lattialle levitetylle muovipressulle, osaksi piiriä, jossa istuu nuoria, teini-ikäisiä tyttöjä. Olemme kylän Samvad-keskuksessa, eräänlaisessa tyttöjen kerhotilassa.
NNDWSO:n ylläpitämissä keskuksissa tytöt kokoontuvat keskustelemaan muun muassa lapsiavioliitoista, syrjinnästä, kuukautisista ja terveysasioista. Tavoitteena on lisätä tyttöjen tietoisuutta heidän oikeuksistaan, tukea heidän itsetuntoaan ja rohkaista tyttöjä käymään koulua. Samvad-sana tarkoittaa vuoropuhelua.
Vierailen Samvad-ryhmässä, joka on vasta aloittanut toimintansa. Suurin osa ryhmän tytöistä ei ole koulussa. Yksi syy on se, että vanhemmat eivät ole tietoisia tyttöjen koulunkäynnin merkityksestä tai mahdollisuudesta. Toinen syy on se, että köyhyyden vuoksi nuorten voi olla pakko tehdä töitä.
”Eläköön Samvad!”, huudahtaa jokainen tyttö piirissä vuorollaan ja nostaa kätensä ylös. Sen jälkeen seuraa puheenvuoro, jossa tyttö esittelee itsensä.
Kyseessä on tärkeä rituaali. Itsensä esitteleminen on ensimmäisiä asioita, joita Samvad-keskuksessa harjoitellaan. Se on iso askel, sillä moni tyttö tuijottaa keskukseen tullessaan lattiaa tai jopa peittää kasvonsa. Itsensä esittelemällä rakennetaan itseluottamusta ja itsensä näkyväksi tekemistä.
Samvad-keskuksessa on käymässä myös aikanaan itsekin toiminnassa mukana ollut ja kouluun mennyt nuori nainen Shanti. Hän on roolimalli keskuksen tytöille. Toive on, että hänen esimerkkinsä rohkaisisi myös muita tyttöjä kouluun. Shantin rohkaisemana kaksi keskuksen tyttöä esittää tämän kanssa vieraille tanssiesityksen.
Vierailen samana päivänä myös Raghunathpurin VDC:ssa olevan kylän Samvad-keskuksessa, jonka ryhmä on myös uusi. Kummassakin keskuksessa tytöt ovat selvästi saaneet jo lyhyessä ajassa rohkeutta. Tanssiesityksen lisäksi pari tyttöä laulaa meille vieraille. Laulut kertovat tyttöjen oikeuksista ja sanitaatiosta. Jälkimäisessä lauletaan, kuinka ”emme tarvitse hienoja kännyköitä, vaan vessan”.
Teksti ja kuvat: Minna Havunen. Dalitien solidaarisuusverkoston puheenjohtaja Havunen vieraili Nepalissa helmi-maaliskuun vaihteessa 2017.
Lue lisää Nepalin dalitien ihmisoikeustilanteesta.
