Millä tavoin Karnatakan kastittomien ja alakastisten asiaa ajava dalit-liike, kirjallisuus ja esittävä taide ovat yhteydessä toisiinsa? Tästä aiheesta puhuin hiljattain Dalitien solidaarisuusverkoston vuosikokouksessa kahden hallituskauteni päätteeksi. Osittain samoja teemoja tutkii myös Helsingin yliopiston Sosiaalitieteiden laitoksella hyväksytty pro graduni Inklusiivista politiikkaa ja subversiivista teatteria – Adiman kulttuurikeskus Etelä-Intian Karnatakassa.
Kuten mainittu edellisessä blogitekstissäni, olen tehnyt suuren osan tutkimustyöstäni Etelä-Intiaan sijoittuvassa kulttuurikeskus Adimassa. Adima keskittyy erityisesti lasten teatteritoimintaan ja parantamaan kastittomien ja vähäosaisten kansanosien toimintamahdollisuuksia. Adimassa ja yliopisto-opintojeni yhteydessä olen päässyt haastattelemaan ja tutustumaan muutamiin Karnatakan dalit-liike Dalit Sangharsha Samithin pioneereihin. Näistä jotkut ovat toimineet aktiivisesti myös kyseisessä kulttuurikeskuksessa.
Kuva: https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/6/6d/India_Karnataka_locator_map.svg/543px-India_Karnataka_locator_map.svg.png
Kolarin kaupunki, jossa kulttuurikeskus Adima sijaitsee, on Andhra Pradeshin osavaltion rajalla. Tästä syystä Adimassa on haluttu tuoda esiin niin Karnatakan alueen kannadankielistä kulttuuria kuin myös Andhra Pradeshin telugunkielistä perinnettä, runoutta ja lauluja. Telugunkieliset laulut ovat tulleet esiin mm. Adiman teatteriseurueen esittämissä näytelmissä. Intialaisten tuttavieni keskuudessa elää käsitys, että Karnatakan puolella ollaan pehmeämpiä ja Andhra Pradeshin puolelta löytyy enemmän kapinallista energiaa. Tästä johtuen Kolarin piirikunta on kuulemani mukaan ollut Karnatakassa erityisen aktiivinen dalit-liikkeen suhteen.
Karnatakan dalit-liikkeen synty
Haluan nostaa esiin kolme asiaa, jotka ovat vaikuttaneet kastittomien asiaa ajavan dalit-liike Dalit Sangharsha Samithin (DSS) syntyyn ja näkyvyyteen. Korostan nyt erityisesti Karnatakan alueen tapahtumia, vaikka tulee pitää mielessä, että DSS:n taustalta löytyy monia liikkeitä ja vaikuttavia hahmoja vuosisatojenkin ajalta. Näihin voimme lukea esimerkiksi 1920-luvun Adi-liikkeet, Intian perustuslain isän ja dalitien esikuvan B.R. Ambedkarin sekä Dalit-pantterit Pohjois-Intiassa 1960-1970- luvuilla.
Yhdysvaltojen Mustilta panttereilta vaikutteita saaneiden Dalit-panttereiden merkitys on huomattava aiheeni kannalta, sillä he yhdistivät toiminnassaan voimakkaasti kirjallisuuden kentän ja poliittisen aktivismin. Pohjoisessa dalit-kirjallisuus kääntyy nimelle ”dalit sahitya” ja etelässä ”dalit bandaya”.
Yksi merkittävä tekijä dalit-liike DSS:n synnyssä oli Devaraj Ursin hallitus. Urs toimi Karnatakan pääministerinä vuosina 1972-1980. Hän ei ollut itse dalit-syntyinen, mutta hän ei kuulunut myöskään valtaapitäviin Vokkaligan ja Lingayatin kastiryhmiin. Hän oli liberaali, halusi suuria muutoksia ja tiesi, ettei saisi kannatusta suurelta osalta valtaapitävästä eliitistä. Näin ollen hän valitsi hallitukseensa suhteellisen paljon myös alemmista kastiryhmistä tulevia ja liberaaleja henkilöitä. Hän teki monia uudistuksia, joista dalitien kannalta merkittävimmät liittyivät maaoikeuksiin, maaseudun sähkönjakeluun ja terveydelle vaaralliseen ulosteiden puhdistukseen.
Karjanrehua!
Yksi Ursin ministereistä oli B. Basavalingappa, joka pyrki parantamaan mm. köyhän maaseudulla asuvan väestön elinoloja. Basavalingappa piti puheen merkittäville kirjailijoille Mysoressa vuonna 1973, jolla hän sai aikaan osavaltiota ja yhteiskuntarakenteita järisyttävän kohun. Puheessaan hän kutsui kannadankielistä kirjallisuutta ”Boosaksi” eli karjanrehuksi. Boosa merkitsee jyvän osaa, joka ei kelpaa ihmisten syötäväksi. Kommentilla hän halusi lähteitteni mukaan ilmaista mm. sen, että senhetkinen kirjallisuus ei sisältänyt mitään, mikä voisi edistää yhteiskunnallista kehitystä tai oikeudenmukaisuutta.
Tämä kommentti suututti brahmaanit ja järisytti koko kannadankielisen kirjallisuuden kenttää. Pian ihmiset alkoivat osoittaa mieltään kaduilla ja vaatia B. Basavalingappan eroa hallituksesta. Meidän näkökulmastamme saattaa olla kummallista, että tällainen tapaus järisyttäisi yhteiskuntaa niin voimakkaasti, mutta taustalta löytyy pitkään kyseenalaistamattomat valtarakenteet. Koko kirjallisuuden piiri oli pitkään ollut suureksi osaksi eliitin hallussa ja sanelemaa, ja terävä kommentti horjutti heidän valta-asemaansa. Koska hän oli jo aiemmin ärsyttänyt monia ylempiä ja oikeistolaisia kastiryhmiä, sai tapahtuma tulta alleen ja johti lukuisiin mielenosoituksiin ja vastamielenosoituksiin.
Dalit-syntyisten opiskelijoiden vastarinta
Miten tapaus vaikutti daliteihin? Ensimmäisenä sukupolvena yliopistoon kiintiöpaikkojen kautta päässeet dalit-syntyiset opiskelijat ryhtyivät puolustamaan Basavalingappaa ja Ursin hallitusta. He lähtivät kaduille ja alkoivat pitää tapaamisia, joissa eli ja kasvoi vallankumouksellinen henki.
Dalitien runoudesta kirjoittaneiden Susie Tharun ja K. Satayanarayanan mukaan Karnatakaan syntyi kirjallisuuden kritiikin perinne, huolimatta siitä, että Basavalingappa joutui eroamaan hallituksesta. Dalitit saivat uuden tunteen siitä, että he voivat tuoda äänensä esiin ja arvostella kannadankielisen kulttuurin kenttää. Myös tavallisten ihmisten puhetapa tuotiin eliitin kasvoille maatalousvertauksineen.
Dalitit ja muut liberaalit päätyivät muodostamaan dalitien kirjallisuutta edistävän Dalekan ja myöhemmin Dalit Sangharsha Samithin (DSS). Kaduilla nähtiin mielenosoituksia, esittävää taidetta ja dalitien soittimeksi mielletyn thamate-rummun soittoa. Karnatakan dalit-kirjallisuus alkoi näin ollen voimistua ja saada omaleimaista muotoaan. Vallankumouksellisia lauluja ja vahvasti kantaaottavia näytelmiä kirjoitettiin ja esitettiin erilaisissa tilaisuuksissa ja kaduilla. Näistä poliittisesti aktiivisista näytelmäkirjailijoista yksi merkittävimmistä oli Siddalingaiah, jonka teos ”Holemadigara Haadu” otettiin suoranaisena raamattuna liikkeen keskuudessa.
Haastattelemani englanninkielisen kirjallisuuden lehtori ja erityisesti maaoikeuksiin keskittynyt R. Gangadharamurthy sanoo, että DSS:llä oli 1970-luvun loppupuolelta noin 1984-luvulle asti ”hurjaa voimaa” ja edes hallitus ei uskaltanut ryhtyä heitä vastaan.
DSS alkoi vaatimaan oikeustoimia samaan aikaan, kun alakastisten asiaa levitettiin mm. näytelmien, kirjallisuuden ja laulujen kautta. Nämä olivat toki kaikki voimakkaita ilmaisun välineitä, sillä suuri osa väestöstä oli ja on yhä lukutaidotonta.
DSS tuli laajempaan tietoisuuteen erityisesti kahden väkivaltaisen tapauksen johdosta. Anasuyamman, alhaiseen Kumbharan savenvalajien kastiin kuuluvan naisen raiskaus ja hänen isänsä murha sekä sitä seurannut oikeustaistelu näytti, että DSS ei keskity pelkästään daliteihin. DSS nosti esiin myös muiden alhaisten kastiryhmien ongelmia. Anasuyamma raiskattiin ja hänen isänsä murhattiin, koska isä ei suostunut luovuttamaan hänelle itselleen kuuluvaa maa-aluetta ylempään kastiin kuuluvalle henkilölle.
Toinen huomiota saanut tapaus oli dalit-syntyisen koululaisen murha. Poika surmattiin, koska hänen perheensä maaisännän poika ei ollut läpäissyt koulun tasokokeita, siinä missä dalitpoika oli. Laulut ja näytelmät jotka näiden murhien pohjalta tehtiin muodostuivat merkittäviksi DSS:lle ja niitä lauletaan edelleen.
Keväällä 2014 sain kokea läheltä, kuinka lauluja, runoutta ja teatteria käytetään poliittisen tai kulttuurisen vaikuttamisen välineinä. Tällöin Adiman entinen johtaja Kotiganahalli Ramaiah osallistui Intian parlamenttivaaleihin ja hänen mukanaan kampanjoissa kulki muutaman kymmenen nuoren näyttelijän joukko. K. Ramaiah sanoi, että vaalikampanjan ensisijainen tarkoitus oli kouluttaa ihmisiä.
Vallankumouksellinen teatteri
Adiman kulttuurikeskuksen pitkäaikainen johtaja ja runoilija Kotiganahalli Ramaiah tuo näytelmissään esiin kastisyrjinnän, globalisaation ja kapitalismin teemoja. Näytelmissä pyritään teatterin kautta tuomaan ilmi ja murtamaan valtarakenteita sekä herättämään henkiin alueen kulttuuriperinnettä ja arvoja. Tämän lisäksi teatterin itsensä tekeminen toimii yhteiskunnassa usein väkivaltaisesti syrjittyjen kansanosien omanarvontunnon kohottajana.
Vallankumouksellisuus taiteessa saattaa näyttäytyä esimerkiksi pieninä tai huomattavampina käännöksinä vanhojen tarinoiden ja mytologian tulkinnassa. Näin Ali Babasta ja 40 rosvosta tuli feministinen kannanotto, päähenkilön vaihtuessa tytöksi.
Näytelmässä Hakkii Haadu (Linnun laulu) kapitalismia ja kulttuurista lainaamista symboloiva suuri sinipunainen kissa ryöstää linnunpoikasen pesästä ja opettaa tämän omille tavoilleen. Lintu pääsee kuitenkin karkaamaan sieppaajansa kynsistä nokkeluuttaan käyttämällä. K. Ramaiah puhuu tästä heikomman ja alistetun nokkeluudesta selviytymiskeinoina (survival texts), jotka ovat myös käytännössä auttaneet ihmisiä selviytymään ja esimerkiksi saamaan ravintoa viljelykseen kelpaamattomilla alueilla.
Teksti ja kuvat: Daina Kukka Harvilahti
