Yritysten vastuuta säätelemällä voidaan helpottaa heikommassa asemassa oleviin ja eri ihmisryhmiin kuten daliteihin kohdistettua syrjintää.
Tausta
Viime heinäkuussa Euroopan parlamentti hyväksyi yritysvastuuta koskevan EU-tason normiston, direktiiviin, jossa keskeistä on yritysten huolellisuusvelvoite (due diligence). Sen perusteella yrityksiä velvoitetaan huolehtimaan, ettei niiden oma ja niiden alihankintaketjussa toimivien yritysten toiminta vahingoita ympäristöä tai aiheuta syrjintää, eriarvoisuutta tai työ- ja ihmisoikeuksien polkemista. Yritysvastuudirektiivi oli usean vuoden väännön ja kompromissien tulos ja vähän loppumetreillä vesitettynäkin se oli upea saavutus. Seuraava askel on ollut sen pohjalta säädetty kansallinen yritysvastuulaki. Suomessa lainvalmisteluprosessi lähti liikkeelle alkusyksystä ja verkostomme on seurannut sitä sen ensimmäisestä tiedotustilaisuudesta alkaen. Kansalaisjärjestöjen vaikuttamista ja näkemysten huomioimista lainvalmisteluprosessiin koordinoi FinnWatch. Jo viime vuoden lopulla FinnWatch kertoi, että uusia uhkia yritysvastuulakiin on ilmaantunut ns. omnibus-aloitteen myötä.
Mikä omnibus?
Marraskuussa 2024 komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ilmoitti, että komissio käynnistää niin sanotun omnibus-hankkeen yritysvastuusääntelyn keventämiseksi. Komission työsuunnitelmassa hankkeeseen viitataan nimellä “omnibus simplification package”, ja se on reaktio niin sanottuun Draghin raporttiin, jossa esitettiin unionin sääntelyn yksinkertaistamista.
Omnibus-hankkeen kohteena ovat von der Leyenin mukaan yritysvastuudirektiivi (CSDDD), yritysvastuuraportointidirektiivi (CSRD) sekä taksonomia-asetus. Komissio on kuitenkin antanut ymmärtää, että se saattaa myöhemmässä vaiheessa ottaa tarkasteluun myös muuta kestävyyssääntelyä. Yleisesti omnibus tarkoittaa joukkoa samanaikaisesti muutettavia säännöksiä, joilla on yhteinen tavoite.
Miksi omnibus-hanke on haitallinen yritysvastuusääntelyn kannalta?
Mikäli komissio aikoo esittää yritysvastuudirektiiviin ja yritysvastuuraportointidirektiiviin muutoksia, jotka eivät kuulu sen yksinomaiseen toimivaltaan, tarkoittaa se direktiivien avaamista uusille poliittisille neuvotteluille. Mikäli tällaiset neuvottelut direktiivien sisällöstä käynnistetään, on mahdollista (ja jopa todennäköistä), että niitä ei tulla enää hyväksymään ilman merkittäviä heikennyksiä.
Jo pelkät aikeet avata keskeinen vastuullisuussääntely uusille neuvotteluille luovat epävarmuutta siitä, missä määrin EU on sitoutunut ihmisoikeuksien sekä ilmasto- ja ympäristötoimien edistämiseen.